Jorma-täti avaa

On selkeä tuntuma, että nyt täytyy avata lisää omia ajatuksia koko projektin ympäriltä. Eniten ehkä siksi, että saan vastattua useasti kysyttyyn kysymykseen kalenterista: ”Mikä tässä nyt on rohkeaa?”. Tein päivänselvän päätöksen aloittaessa kalenterin työstöä, että sana rohkea on jokaisen mallin itse määriteltävissä. Itseäni huvitti ensimmäisen kalenterin saama vihapuhe siitä, että pitääkö kansallispuku nyt noin häpäistä ja eikö sitä mitään muuta keksitä kuin naiset keikistelemässä.

Näiden jälkeen mielessäni oli kaksi vaihtoehtoa kalenterille, joko laittaa vielä vaihdetta isommalle erotiikan käsittelyssä tai antaa sananvalta mallille ja katsoa mitä tulee. Päädyin yksilökohtaiseen ajatukseen, sillä rohkea-sanan voi käsittää muutenkin kuin sensuellilla kuvastolla. Vai voiko? Rakastan ristiriitaisuuksia! Tämän kalenterin osalta ihmettely onkin kohdistunut rohkeuden puuttumiseen. Tässä piileekin se ihana ristiriita. Rohkeus mielletään nopeasti perinteiseen -Naiset vähäpukeisesti kalenterissa, eikä oikeastaan siihen, että rohkeus voi tarkoittaa paljon muutakin ja muitakin sukupuolia. Mallin kääntäminen objektista subjektiksi on ollut mielenkiintoista seurattavaa, sillä kuvaushetkellä on kuitenkin ollut mukana kuvaaja, minä sekä malli. Se, että malli olisi uskaltanut ottaa ohjat käsiinsä kuvan osalta, ei tapahtunutkaan niin helposti ja suurin osa oli valmis olemaan täysin ohjattavissa. Perinteinen malli ja kuvaaja -asetelma oli siis kuvaushetkellä nähtävissä, mutta onneksi lopullisen kuvan osasi jokainen malli itse sanallistaa omakohtaisesti.

Jorma-täti noitatunturin laella Valkealan miesten liivissä.

Jotta alleviivauksia ei tulisi tehtyä vain kalenterin kuvia katsomalla, avasimme nämä nettisivut, josta voi lukea jokaisen mallin ajatusta rohkeudesta. Tämä on osa koko projektia ja jokainen kalenterin ostanut voi halutessaan syventyä kuvien tausta-ajatukseen. Raita ry:n Laura Hannulan kommentti kuvat nähdessään oli: ”Ihanaa kun näissä kaikissa on niin harras tunnelma”. Mieltäni lämmitti tuo kommentti, sillä kyllä, harras ja maanläheinen oleminen kuvissa voi parhaimmillaan olla rohkeutta. Rohkeutta olla oma itsensä ilman sen enempiä poseerauksia. Vaikka oma taiteeni on useasti tahallisen provokatiivista, ei provokatiivisuuden tarvinnut iskeytyä kalenterin kuviin enkä ohjannut malleja siihen suuntaan. Erotisointi olisi ollut jopa eniten oman tonttini näkemystä, mutta voin myös avata silmäni ja korvani sille, kuinka ihmiset kokevat rohkeuden. Ja tästä on kalenterissa kyse.

Rohkeasti Kansallispuvussa – seinäkalenteri on vain yksi osa projektikokonaisuutta. Ajatukseni on, että kalenteri on helposti lähestyttävä tuote muihin ideoihin siirryttäessä. Kuten mainitsin, on oma taiteeni provokatiivisempaa ja erotisoitua. Taustani on tankotanssin, performanssin, erotiikkabaarissa pyörimisen ja burleskin parissa. Kaikissa viehättää se, kuinka ympäristöstä voi kohdistua painetta ja konservatiivista kaksinaismoralismia. Kaikissa meissä elää seksuaalisuus ja sitten se onkin yksi isoimmista tabuista.

Yksi oma tämänhetkinen performanssini on: Jorma-täti pyllyttää. Pyllyttäminen on vanhan kansan perinnettä ja olen testannut ideaani eri ympäristöissä, taidefestareista arjen kokeiluihin. Pyllyttämiseen olen lisännyt kansallispuvun, jotta saan liitettyä kaksi perinnettä yhteen esitykseen. Taustatarina pyllyttämiselle on mainio. Kysyin kummitytöltäni (tuolloin 6v), tietääkö hän mitä Jorma-täti tekee taidekoulussa. Hetken mietittyään hän hihkui: ” Pyllyttää, aina Jorma-täti pyllyttää”. Hänelle asia tarkoitti sitä, että kyläillessäni pyörittelen lasten edessä pyllyä ja heitä aina naurattaa koko touhu. Tästä idea sitten lähti, aloin ottamaan selvää pyllytyksestä ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Täydellinen yhdistelmä kansallispukuun ja perinteiden modernisointiin.

Pyllytys Suo Soikoon -festivaaleilla pitkospuureitillä.

Yksi tarina pyllyttämisestä. Viime kesänä istuin terassilla Hämeen ihana punainen hame ylläni ja paikalle tuli eräs näyttelijä ilmeisen huonolla tuulella. Hän osoitti minua toiselle näyttelijälle ja sanoi kovaan ääneen, että älä ikinä haksahda tuollaisiin naisiin. En ollut tietenkään hiljaa vaan kysyin mikä vikana. Vastauksena sain, että minulla on liian punaista huulipunaa ja liian punainen hame. Sen enempiä miettimättä käännyin selin häneen ja nostin hamettani pyllyttäen mieheen päin ja kysyin: ”Onko nyt liikaa?”. Hän lähti äksyillen pois paikalta. Pyllytys toimi, eleellähän on karkottava vaikutus. Mainittakoon, että näyttelijät olivat tuttujani, eikä tässä mitään sotaa olla sytytetty. Itse en vain ota muiden huonoa oloa syytöksinä vastaan. Ja asia on käyty myöhemmin läpi naureskellen.

Pyllytys kulttuuriravintola Vakiopaineen ikkunassa.

Avasin taannoin facebookissa pyllytysperfoa näin:

1. Miksi teillä on alushousut? Eihän alkuperäisessä pyllytyksessä ole housuja.
– Alkuperäinen pyllytys on toimitettu omalta pihalta metsään päin. Kun siirrämme pyllytyksen ihmisten ilmoille ja esitysmuotoon, on otettava laki huomioon eikä tarkoitus ole itsepaljastelusta.

2. Miten tässä voi olla miehiä?
– Nykyisin tunnistamme sukupuolien moninaisuuden ja karkotamme tämän pyllytyksen avulla vanhentuneita käsityksiä vastaan toisten sukupuolen määrittämisestä.

3. Saako tätä lapset katsoa?
– Kyllä. Lapset ovat kiinnostuneita ja innostuneita pyllytyksestä. Lapset eivät osaa erotisoida asiaa heti pyllyn nähtyään. Myös aikuisille tahtoisimme sanoa, että omimme itse pyllymme ja pyllyn voi nähdä myös ilman ajatusta erotiikasta.

4. Onko sitä aiemmin pyllytetty kansallispuvuissa?
– En osaa vastata varmasti, mutta veikkaisin että ei. Kansallispuku on ollut ennemmin juhlapukuna. Olemme liittäneet kansallispuvun pyllytykseen, sillä modernisoimme kansanperinnettä ja juhlimme itseämme, identiteettiämme ja tuomme perinteet arkeen.

5. Mitä tässä pyllytetään?
– Aiemmissa vastauksissa tulikin tähän jo alkua. Karhuja emme karkoita sillä sehän ei ole realistinen pelko kaupunkiympäristössä. Pyrimme tässä karkottamaan ahtaita käsityksiä, perinteisiin takertumista niitä tarkistelematta tai niistä nauttimatta.

Viime kesältä yhtenä tuotoksena toimii myös Karvian Kulttuurikeskus Skanzille tehty veistos. Alunperin minua pyydettiin Pyllyttämään Suo Soikoon -festivaaleille pitkospuureitille, mutta lisänä tuli kysymys, josko olisi jotain pysyvästi näkyvää taidetta saada paikalle. En ole itse veistäjä, mutta takataskussani oli idea hame-veistoksesta, joka liittyisi tietysti kansallispukuun. Pyysin kaveriksi veistäjäkaveriani Markusta, jonka ammattitaitoinen silmä juuri veistosten osalta teki idealle täydennyksen. Mietimme varmaan 3 kuukautta kuinka nimeämme teoksen, mutta lopulta sopu syntyi ja nimeksi valikoitui: Kertovatko raitani paikkani? Nostan helmaani ja olen valmis vastaanottamaan löylyt.

Markus Vaattovaaran ja Jorma-tädin veistos Kulttuurikeskus Skanzilla.

Veistoksen etuosasta tulee mieleen sauna, joka on varsin suomalaista perinnettä. Itse ajattelin hameen päällä olevat kivet moraalisena taakkana kansallispuvun yllä, mutta molempi parempi. Polvi ja helma näkyvät vain pienesti jos veistosta katsoo kaukaa sivusta. Tämä on viehättävä burleskimainen kohta, jonka tahdoin veistoksessa olevan. Isot rautalevyt kuvaavat hameen laskoksia ja tulevat ruostumaan ajan kuluessa ja veistos saa kauniin oranssin sävyn. Hameen päällä myös raidat tai kalterit. Ristiriitaisuudet, mistä aiemmin mainitsin nauttivani.

Sitten palataan muihin suunnitelmiin Rohkeasti Kansallispuvussa -konseptin ohesta. Suunnitelmissa ensi syksylle olisi näyttely kalenterin kuvista Jyväskylän Kaupunginkirjastolle. Luultavasti teetän kuvat koivuvanerille ja mukana olisi jokaisen kuva kalenterista, sekä mahdollisesti vielä kuvaajan valinta, jotta hänkin pääsee ääneen.

Toisekseen otimme kalenterista erillisinä studiokuvina muutamia ”Kinkysti kansallispuvussa” -kuvia, jotka alkavat mennä siihen rohkeaan suuntaan, minkä mielikuvan sana herättää. Tällaista kalenteria en olisi vielä lähtenyt tekemään, sillä itsestäänselvyydet eivät ole mielestäni mielenkiintoista. Ehkä seuraavalla kerralla, sillä koskeehan suurin osa omaa taidettani erotiikkaa ja sen kanssa pelleilyä ja leikittelyä. Pyrimme hakemaan Priden yhteyssä oleviin näyttelyihin osalla kalenterin kuvista ja sitten näillä Kinkysti Kansallispuvussa -kuvilla. Jos vain pääsemme, niin saisimme sanomaa vieläkin enemmän eteenpäin.

”Kinkysti Kansallispuvussa” -työnimellä kulkeva studiokuva. Kuvassa Jorma-täti (vas.) Pyhäjärven puvun osissa ja Annika Takkala Kainuun kansallispuvussa.

Katsotaan mitä tämän Rohkeasti Kansallispuvussa -idean alla voikaan tehdä! Kaikkia suunnitelmia en vielä avaakaan, ettei tule painetta saada jokaista aikaiseksi. Luvassa kuitenkin enemmän omaa taidettani kansallispuvun parissa, esim. video on tekeillä missä eroottisuus on se näkyvin osa. Videota on kuvattu Antti Viitakankaan kanssa. Mutta annetaanpa aikaa työskentelylle. Asiat tarvitsevat sitä kuuluisaa aikaa ja seiniin tuijottelua joten jätetään nämä vielä hautumaan ja rauhassa tekeytymään.

Lopuksi kuvamaistiaisia tulevasta videosta.

Härmän kansallispuku viedään erotiikkabaariin missä ei olekaan katsojia. Filosofinen kysymys, onko tehty pyhäinhäväistys kun kukaan ei ole näkemässä? Ja mikä tässä olisi pyhäinhäväistystä, seuraa jatkokysymys.
Kuvassa Perä-Pohjolan kauniin turkoosi liivi. Videolla tehdään perinteinen Miss märkä T-paita osuus järvessä, mutta kansallispuvun (Härmä, Kokkola) paidassa.