Mallina Bella Forsgrén

Bellan valinta malliksi tapahtui Mari Varosen luona käydessä. Kävimme kuvaajan kanssa Marilla ja pohdimme vielä, ketä voisi pyytää malliksi, mikä olisi rohkeaa. Mari kertoi, että yli kymmenen vuoden takaa oli tapahtunut mielensäpahoitus jonkun poliitikon suunnalta siitä, että tummaihoinen oli pukeutunut kansallispukuun. En ala edes kaivamaan nimiä tai lisätietoa, sillä se nyt olisi vain syyttävän sormen nostoa. Kyse on yleisesti asiasta, kuinka ihmeessä ihonväri voi vaikuttaa siihen, saako pitää Suomalaista kansallispukua. Saa. Ei siinä pitäisi olla ihmettelemistä. Ja ylipäätään, kansallispukuun voi pukeutua vaikka ei Suomessa olisi syntynytkään. Mari ehdotti vihreiden ehdokkaana olevaa Bellaa ja Bellahan suostui. Ja nyt, meillä on poliitikko kansallispuvussa, rohkea nainen, jonka oma kuva-idea oli Eloveena-henkinen.

Bella Forsgrén

Olen 27-vuotias Keski-Suomen männikkömetsien kasvatti sekä vihreiden kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Jyväskylästä. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä sekä olen intohimoinen ajankohtaisten asioiden seuraaja.

Lapsuuteeni olen viettänyt Äänekosken maaseudulla. Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua, eikä perheelleni tullut yllätyksenä, kun lähdin mukaan politiikkaan. 

Vapaa-aikani vietän ystävieni kanssa pohtien maailmaa samalla nauttien hyvästä ruuasta. 

Kuvaukset olivat minulle erittäin opettavainen kokemus. Minulle ei ollut etukäteen henkilökohtaista kokemusta Kansallispuvun kantamisesta. Olen sukupolvea, joka ei ole vanhempiensa tavoin kasvaneet Kansallispukujen ympäröimänä. Minulla olikin useita kysymyksiä aiheesta ja ja olikin erittäin onnellinen siitä, että kuvausten takia opin niin paljon uutta. 

Kuvan inspiraatio lähti Elovena-tyttö teemasta. Kultainen viljapelto kuvaa Suomen kansallismaisemaa sekä suomalaisuutta. Minua kiehtoi ajatus siitä, että rikon omalla tavallani perinteistä Elovena-tyttö kuvaa. 

Rohkeus on niin monia asioita. Koen erityisen tärkeänä kykyä elää avoimin sydämin – haavoittuvaisena. Tämän lisäksi omien syvimpien pelkojen voittaminen vaatii usein kaikkein eniten rohkeutta. Se voi vaatia sellaisten askelien ottamista, joihin ei koskaan tiennyt pystyvänsä.

Bellan selfiehetki kuvausten lomassa.

Elovena-tyttö ei ole nykypäivän Suomessa välttämättä ole sinisilmäinen ja vaaleatukkainen. Vihdoinkin on tunnistettu, että perisuomalaisuus voi näyttää 2020-luvun kynnyksellä vaikkapa ruskeaihoiselta. Rohkeutta on monesti jo se, että uskaltaa olla oma itsensä. 

Jorma-täti

Bellan kuva on stereotypisoinnistaan huolimatta ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Hän tahtoi olla siis Eloveena-nainen, mutta sen uusittu versio. Kuvalla Bella halusi rikkoa sitä kuvaa mikä on perinteisesti edustanut Eloveena-tyttöä. Tämä mielikuva on piirtynyt kaikille vaaleaihoisena ja juuri stereotypisena suomalaisuuden kuvana. Eron totuttuun Eloveena-tyttöön tekee ihonväri ja katse on kameraan (katsojaan) mikä tekee kuvasta jämäkämmän asenteeltaan. Bellan toive kansallispuvun osalta olisi Keski-Suomalainen puku, sillä hän on itse Äänekoskelta. Puvuksi valikoitui kaunis Keuruun tarkistettu puku.

Nippelitietona tähän väliin, Eloveena-tyttö on siis kuvituskuva. Kuvituksen naisella ei ole mitään tiettyä Kansallispukua vaan keksitty versio, joka ulkoasultaan viittaa kansallispukuun.

Sitten ohi Eloveenan kuvituksen. Olen ihmetellyt monesti sitä, kuinka Kansallispuku saatetaan liittää symbolisesti kansallismielisyyteen ja pelottavaan ilmiöön nationalismista. Jos ja kun näin osaksi on, on kansallispuku otettava vielä rohkeammin käyttöön nationalismia vastaan. Kansallispuku oikeasti kuuluu kaikille. Aihe on itselleni tällä hetkellä vaikein kirjoitettava, sillä en lähde ikinä väittelyihin tai ns. ”keskusteluun” vaikkapa somessa, jossa viha nousee tuntemattomia kohtaan yhdestä lauseesta ja puhe on tahallisen ilkeää. Esimerkkinä keskustelut feminismistä äityvät välillä feministien välisiksi riidoiksi. Vältän myös uutisointia, jossa on nähtävissä asioiden karnevalisointi tai halutaan kääntää se syyttävä sormi yksilöä kohtaan jolloin kokonaisuuden kuva heikkenee.

Näen, että taiteen tehtävä ja väylä sanoman esittämiseen on väkivallattomampi, asiat kuuluisi laittaa oikeisiin mittasuhteisiin ja kohdistaa työ juuri vihaa vastaan, ei sen lietsomiseen tai vihakeskusteluun mukaan lähtemiseen. Jätän tämän siis tähän ja jatkan taiteeni parissa. Näin teen osani yhteiskunnallisen vaikuttamisen osalta sekä suomalaisuuden ja toimin perinteiden moninaistumisen puolestapuhujana.