Mallina Helena Hämäläinen

Helena löytyi malliksi kysymällä Raidan piiristä rohkeuden ideaan soveltuvia henkilöitä, joilla on myös kansallispuvusta jo tietoa sekä harrastuneisuutta tai perehtymistä. Helena on käsityötieteilijä ja museomyyrä. Kansallispuvun pariin hän päätyi, koska kiinnostuksen kohteena olivat käsityö, vaatteet ja aika. ”Kansallispuku ei tarkoita minulle pelkkiä vaatekappaleita, vaan ajattelen, että kansallispuku on instituutio. Ajattelen myös, että kansallispuku on aarreaitta, josta kukin voi ammentaa itselleen sopivilla tavoilla.”

Helena Hämäläinen

Muistan, kun alle kouluikäisenä näin toisella lapsella kansallispuvun. Se teki minuun vaikutuksen, mutta jäin silloin jotenkin siihen käsitykseen, ettei se asia kuulu minulle. Parikymmentä vuotta myöhemmin opiskellessani kutojaksi halusin sisustustuotteiden sijaan perehtyä vaatetuskankaiden kudontaan ja hakeuduin harjoittelujaksolle kansallispukuammattilaisille. Hyppäsin saman tien syvään päähän. En ollut ikinä edes pukeutunut kokonaiseen kansallispukuun ja yhtäkkiä olinkin siellä kansallispukualan kovassa ytimessä. Se tapahtui vuonna 2008 ja siitä lähtien olen toiminut tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän kansallispukujen parissa: valmistanut pukujen osia, opiskellut alaa, tehnyt oppimateriaaleja, opettanut. Tällä hetkellä teen työkseni kuitenkin ihan muuta ja kansallispuvun suhteen voin keskittyä lähes pelkkään leikkimiseen.

Helena 2018 Kaustisen kansanmusiikkifestareilla Bragen pukutoimiston osastolla kutomassa tykkimyssy päässä.

Vaikka olen jo yli kymmenen vuotta pyörinyt kansallispukupiireissä, minulla ei ole yhtäkään omaa kokonaista kansallispukua, eikä kovin montaa irto-osaakaan. Otan kuitenkin pukeutumiseeni paljon vaikutteita kansallispuvuista ja niiden esikuvista. Valmistan itse lähes kaikki vaatteeni ja Perä-Pohjolan kansallispuvun hame on yksi vaatevarastoni kulmakivi. Mielestäni voi aivan hyvin olla kansallispukuharrastaja tai jopa ammattilainen ilman, että varsinaisesti edes pukeutuu kansallispukuun. Voihan urheiluakin harrastaa penkissä istuen ja musiikista voi nauttia tai saada elantonsa ilman, että soittaa mitään instrumenttia.

Kuvauksiin pukeuduin omaan Perä-Pohjolan hameeseeni ja islantilaisen mallin mukaiseen villapaitaan, jonka sain neulottua valmiiksi kuvauksia edeltävänä päivänä. Kävin Islannissa 2015 ja saari tuntui kotoisalta, sillä olen kotoisin Lapista ja kaipaan pohjoiseen, hiljaisuuteen ja luontoon. Matkasta lähtien haaveilin neulovani tyylikkään ulkoilma- ja käsityöihmisen univormun, islantilaisen villapaidan, mutta idean hauduttelu vaati useamman vuoden. Viime kesänä kalenterikuvauksia miettiessäni suunnitelma oli kuitenkin yhtäkkiä selvä ja marssin lankakauppaan hakemaan islantilaista villalankaa. Värit paitaan poimin Perä-Pohjolan hameesta. Loput kuvausasusta hoitui kansallispuvuista tutulla runsauden idealla leikkien, kun kauhoin Suomalaisen Kansantanssin Ystävien puvuston korulaatikosta ylleni vähän kaikkea.

Minulle aika paljon tässä projektissa rohkeus oli juuri sitä, että tulin kuvaukseen – joka oli itselleni ihan uusi tilanne -ikään kuin objektina, luottaen siihen, että muilla on homma hanskassa. Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä vielä rohkeampaa olisi kuitenkin ollut, jos olisin kuvauksilla ollut kuten olen opettajana, ja ottanut homman haltuuni itse ensi hetkistä alkaen. Parhaimmillaan opettajuus on sitä, että antaa toisille mahdollisuuksia loistaa omalla tavallaan.

Taidenäyttelyssä Koiviston puvussa.

Islanti, kansallispuvut ja rohkeus kuuluvat yhteen sen vuoksi, että siellä käydessäni törmäsin ensimmäiseen rohkeaan kansallispukukalenteriin, joka oli tehty jo vuonna 2012. Projektin kuvat löytyvät täältä. Islanti on ajankohtainen myös siksi, että seuraava ammattilaisille suunnattu pohjoismainen kansallispukuseminaari järjestetään siellä vuonna 2021.

Jorma-täti

Helenan kuvauksissa kuvaaja sai luultavasti eniten sananvaltaa ja ideoitaan esille, sillä hän ehdotti urbaania ympäristöä, kuten metroasemaa. Moni malli tahtoikin jollain tavalla luontoa taustalle ja helposti kansallispukua miettiessä se liitetään automaattisesti kansallisromanttiseen miljööhön.

Helenallehan tämä kävi ja ennen kuvauksia kävimme Suomalaisen Kansantanssin Ystävät yhdistyksen tiloissa lainaamassa koruja kuvaan. Helenan maanläheinen ja rauhallinen tapa olla, on itselleni yksi rohkeuden määritelmään menevä piirre. Tapa ymmärtää ja kuulla kiireisen ja individualistisen maailmanmenon pyörteessä hänen rauhallinen persoonansa muistuttaa osaltaan hidastamaan menoa. Helena kasasi eri kansallispukujen koruista itselleen kokoelman, joka muistutti sotilaallisesta panssarista.

Saako eri kansallispukujen koruja yhdistellä? Voikin olla kysymys seuraavaksi. Ja jätetään tämä hautumaan. Saako ja saako ja voinko ja onko oikein? Hyvin yleisesti kysyttyä kansallispukujen kohdalla.

Jorma-tädin ja Sampan malliohjeistusta Helenalle kuvaukseen.