Mallina Jaakko Laitinen

Lempeisiin arvoihin perustuvat valinnat malleista kalenteriin muistuttivat nopeasti muusikko Jaakko Laitisesta. Mies Rovaniemeltä, jonka olemuksessa on yhtäaikaa maanläheistä rauhaa kuin kujeilevan kuplivaa huumoria. Kansanmusiikki Lapin eksotiikalla on iskeytynyt ihmisten suoniin Suomessa ja maailmalla.

Jaakko Laitinen

Olen Jaakko Laitinen. Suurimmat uroteot elämässä Jaakko Laitinen & Väärä Raha -yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä. Nykyään huseeraan myös Rovaniemen Musiikkikirjaston erikoiskirjastonhoitajana sekä uuden tango-yhtyeen Lehtojärven Hirvenpään laulajana ja sanoittajana.

Kansallispuvut oli minulle etukäteen vieras scene, mutta lähdin mielelläni mukaan, kun pyydettiin. Rovaniemen kansallispuku osoittautui hienoksi ja voin kuvitella, että menneen maailman peräpohjolalaiskeikat ovat kukkoilleet menemään tämänkaltaisissa kamppeissa. Kalenterikuvaan tuunasin perinnettä omilla kamppeilla eli punaisilla paljettihousuilla. Nyt on tutka päällä, jos jossakin on myynnissä sopiva Rovaniemen kansallispuku niin ostan sen itselleni.

Ennen kuvauksia perinteinen puuterointihetki

Näillä kansallisilla symboleilla on hieman ikävä nationalistinen sivumaku, niin on ollut hauskaa olla mukana kulttuurisesti omimassa kalevala-mittaa ja kansallispukua ilon kautta pois natseilta!

Tunnelmallisessa kahvila Sahassa Jaakko Laitinen & Väärä Raha

Jorma-täti

Ei ole lainkaan uusi asia, että kansanmusiikki ja kansallispuku ovat yhtä. Näin selkeänä ideana pyytää Jaakkoa mukaan ja hän oli heti mukana. Jaakko oli yksi harvoista malleista, joka halusi valita puvun kotikuntansa mukaan. Miesten pukujen etsintä olikin vaikeampaa kuin luulin. Kyselimme molemmat eri suunnista ja paikoista ja onneksi lopulta löytyi Suomen Kansantanssin Ystävät ry, joka sijaitsee Helsingissä. Heillä on laaja puvusto, josta voi vuokrata pukuja. Jaakko nappasi puvun mukaansa keikkareissulle Kokkolaan Kahvila Sahaan.

Kyselin Jaakolta millaisen kuvan hän mahdollisesti haluaisi itsestään. Valitsimme kuvausreissun keikkareissun yhteyteen. Keikkakuva tuntui liian itsestäänselvyydeltä, joten kuvasimme keikan jälkeen Kahvila Sahan persoonallisessa sisätilassa. Jaakko ehdotti juuri Sahan miljöötä, ja sinne saavuttuamme ymmärsin kyllä miksi. Ylistyssanoja käyttäen paikka tuntui siltä, kuin aika olisi pysähtynytm eikä maailmassa voisi edes olla mitään pahaa. Kodinomainen, vieraanvarainen ja jossain määrin surrealistinen ympäristö oli täydellinen kuvausympäristö.

Jaakko Laitinen & Väärä Raha esiintyivät kahvilan sisällä ja Jaakko päätti vaihtaa Rovaniemen puvun encoreen. Päädyimme vain puvun yläosaan, jotta vaihdossa ei menisi liian kauan aikaa ja olivathan paljettihousut hyvänä kontrastina kansallispuvun osille. Jaakko ei ollut aiemmin pukeutunut kansallispukuun eikä tiennyt miltä Rovaniemen puku näyttää. Keikan jälkeen heti kuvatessa mainio kommentti puvusta oli: ”Tässähän tulee ihan kukkomainen olo”. Se varmasti kuvastaa sitä oloa mitä kansallispuvun pukeminen tuo tullessaan. Hyvää ylpeyttä, arvokkuutta ja iloa.

Kansallispuku kuuluu ihan oikeasti kaikille ja kaikki saamme siitä iloita! Ei se ole niin vakavaa, eivät kansallispuvut eikä elämä.