Mallina Lady Cube

Seuraavaksi kuvasimme Lady Cuben helmi/maaliskuun taitteessa. Etsimme urbaanin ympäristön burleskiesiintyjänä ja alternativemallina toimivalle tatuoinneilla koristellulle kaunottarelle. Lady Cube on titteleitä kaihtava esteetikko. Burleski, kissat ja kauniit asiat kuten goottilainen arkkitehtuuri, burleskimaailman estetiikka tai vaikkapa kaupanhyllyllä kutsuvasti pilkottava vihkon kansi ovat lähellä hänen sydäntään. Lapsuudesta asti mukana on kulkenut mielenkiinto usein normaalisti pinnallisenakin pidettyihin asioihin ja tämä näkyy hänen arjessaan. Pinnallisuuden ajatuksesta ja sen pohjalta muodostuvista ennakkoluuloista huolimatta Cubelle tärkeintä on jokaisen ihmisen sisin. Sietokykyä koetellaan silloin, jos ihminen saa arvostelua tai syrjimistä vain ulkoisen kuoren perusteella.

Lady Cube

”Kuvausten jälkeen katsoin kansallispukuja aivan eri silmällä ja mielenkiinnolla. Ihanaa että meillä on kansallispuku, mistä en oikeastaan tiennyt aiemmin. En tule välttämättä kiinnostumaan perehtymällä yksityiskohtaisesti pukuihin, mutta mielenkiinto on herännyt. Minulla on ollut mielikuva, että meillä suomalaisilla ei ole mitään ”omaa”, mutta kun on, niin kyllähän puvut saisi kaivaa esiin ja suosittaisiin kotimaista käsityötä. Kestävän kehityksen kannaltakin kansallispuvut ansaitsisivat tulla esiin eikä jäädä sinne kaappeihin piiloon.

On mielenkiintoista etten tiennyt puvuista paljoa aiemmin, linnan juhlia seuranneena tietysti nähnyt pukuja televisiossa. Olen käynyt kuitenkin vaatetusalaa ja kansallispukujamme ei käyty läpi lainkaan. Muuten vaatetuksen aikakaudet ja historia opiskeltiin koulussa ja nämä kiinnostivat minua eniten. Etikettipukeutumisen kohdalla taisi tulla vain pieni maininta kansallispuvuista, mutta ei etikettiä sen enempää. En tiedä käydäänkö muissa vaatetusalan opinnoissa kansallispukujen historiaa läpi kuten esimerkiksi Petäjävedellä, jossa opiskellaan enemmän taidepuolen vaatetusalaa. Ei kyllä olisi pahitteeksi vaikka teknisemmänkin puolen vaatetusopinnossa käytäisiin kansallispuvun historiaa läpi muun historian ohella niin tulisi omakin kulttuuri tutuksi. Materiaaliopissakin voisi tuoda esille omien pukujemme materiaaleja.

Koemmeko kansallispuvut museoesineinä ja jollain tapaa Kalevala-aiheisena? Puvut olisivat lähestyttävämpiä ruohonjuuritasolla ja sekakäytettynä, eli juuri katukuvassa. Mikä parasta, meillähän on värejä! Ei ainoastaan niitä värejä jotka pyytävät jo itse itseään anteeksi.

Sain päättää puvun ja mitkä osat valitsen kuvaan. Sortavalan liivissä oli turkoosi väri mihin tykästyin ensimmäisenä, vaikka värinä tästä pidänkin, en kuitenkaan valinnut liiviä päälleni sillä välttelen värejä pukeutumisessa. Ajattelin tässä kohtaa että, voi ei jos en valitsekaan turkoosia liiviä, niin Jorma pettyy, mietin olenko hyvä tähän projektiin. Jätin päähineen ja liivin pois kun ne osiot eivät miellyttäneet minua. Päätin, että menen näin enkä miellytä muita, sainhan vapaat kädet valintaan. Oudoin asia puvussa olivat kengät (supikkaat), mutta en olisi halunnut edes valita omia kenkiä.

Hyvä että kuvaus tuli nopeasti, eipä ollut aikaa miettiä liikaa. Minulle oli rohkeaa lähteä mukaan spontaanisti suunnittelematta liikaa. Ajatukseni olivat ensin että tämä ei ole minun tyylinen puku, eihän tämä istu lainkaan ja miltähän nyt oikein näytän. Onneksi en ehtinyt pohtia tätä liikaa. Nyt vain laitan puvun ja olen mukana. Puku on kuitenkin naisellinen ja se tuntuu kyllä omimmalta alueelta. Olen oma itseni mutta en jämähdä mukavuusalueeseeni enkä mieti, että muut näkisivät minut nyt jotenkin väärin. Se olen minä, vaikka onkin eri vaatteet. Sain kontrolloida tilannetta ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Kuvani näyttää jopa siltä, että pukeutuisin normaalistikin näin.

Pidin kokokuvasta missä näkyy hame selkeästi ja minulla on vahva asento sekä katse kameraan. Uskallan katsoa silmiin sellaisena millainen minä olen nyt. Tatuoinnit, lävistykset ja shokkivärihiukset näkyvät, enhän ole mikään perus-Eloveena. Tämä on arkiminä millainen olen.

Olen saanut kuulla että meikkaaminen olisi ihmiselle naamio. Ja sitten taas kuulen siitäkin, että jos menen kauppaan ilman meikkiä, niin kysytään miltä nyt tuntuu. Samat ihmiset saattavat puuttua molempiin niinkuin se olisi relevantti asia kommentoida ja neuvoa ylipäätään miltä minä näytän. En ole eri ihminen kuitenkaan on meikkiä tai ei. Jos haluaa ilmentää itseään arjessa meikillä niin miksi se koetaan pinnallisena? Pitäsikö ihmisten olla koko ajan epämukavasti ja miellyttää muita kun he näyttäisivät ”normaalilta”? Onko oikeutettua huutaa vaikka joku näyttäisikin normaalista poikkeavalta? Eihän kukaan kerjää negatiivista kommenttia.

Lady Cube: ”Kenestäkään ei tuu mielenkiintosta pelkällä laittautumisella, kyllä siihen tarvitaan ihan kaikkea muuta”. Kuva Alexandra Sleaze

Tiedostan että saan osakseni katseita tai kommenttia, raja menee siinä onko se tahallisen solvaavaa. Kyllähän minua saa katsoa, tottakai! Jos meikkaan niin nautin näkyvästä meikistä, en meikkaa vain vähän. Joko täysin ilman meikkiä tai täysi meikki, välimuodossa koen oloni vain epämukavaksi. Tärkeintähän on viihtyminen omissa nahoissaan. Kun olen kokenut negatiivisuutta kanssaihmisiltä, ne ovat olleet ehkä hiljaisia katseita tai kännisten huutelua. Kun näytän tältä, kerjään muka huomiota ja olisi oikeutettua kommentoida ikävästi. Ei, kenellekään ei ole oikeutta mennä kommentoimaan ikävästi. Positiviisia kokemuksia on onneksi enemmän. Kerran eräs keski-iän ylittänyt mies kommentoi, että hienosti värjätty käsi. Ja kommentti oli vilpittömästi positiivinen eikä halveksuva, jopa innostuneen yllättynyt.

Jorma-täti

Lady Cuben valinta kävi nopeasti, sillä hänen tilallaan olisi ollut eräs toinen alternative-malli ja hänen kuvauksensa peruuntui. Muistin Jyväskylän burleskipiireistä värikkään Lady Cuben ja hän onneksemme suostui mukaan. Cube joutui nopeaan myllyyn kalenterin idean ja toteutuksen osalta, joten hän ei ehtinyt paljoa miettiä oman kuvan henkeä. Tosin, Cuben vahvan herkkä oleminen kameran edessä ei varmasti suunnittelua olisi tarvinnutkaan. Ja kuten hän itse sanoi, nopea aikataulu oli vain hyvästä. Lady Cubessa on mystistä ja eteeristä vetovoimaa, joten hän oli aivan täydellinen valinta kuvauksiin.

Sortavalan liivin osalta olin tosiaan ensin hieman pettynyt kun kuvauspäivänä se ei ollutkaan päällä ja sain taas kerran itseni kiinni siitä, että en sanele kuvaa toisen puolesta. Tämä saattaa olla pieni esimerkki, mutta jos alkaisin puuttua toisen mielipiteisiin ja päätöksiin, niin kuvasta tulisi enemmän minun kuin mallin näkemys.

Kuvauspäivä oli hirmuisen kylmä, mutta Lady Cube sinnitteli kuvauksen ajan ja saimmepa malliamme kuvaavan lopputuloksen. Hurraa persoonallisuus, värikkyys ja rohkeus!