Mallina Susi Nousiainen

En ole valinnut kaikkia malleja itse vaan kyselin esimerkiksi Raidan jäseniltä mahdollisia malliksi haluavia rohkeita ihmisiä. Susi valikoitui ensimmäisen mallimme, Wandan suosittelemana. Wanda oli ilmeisesti kertonut tästä kalenteriprojektista Sudelle ja mainitsi minulle, että tässä olisi oiva malliehdokas mukaan. Susi ottikin yhteyttä ja kiinnostuin ottamaan Suden mukaan, sillä kansallispuvut on jaoteltu hyvin selkeästi miesten ja naisten pukuihin eli puvuilla ilmennetään sukupuolta. Susi oli syksyllä parhaillaan sukupuolen korjauksen prosessin vaiheessa, jolloin kehonkuva alkoi olla hänelle itselle omiaan ja miehen puvun valinta antoi vahvan, jopa symbolisen muodon miehenä olemiseen.

Susi Nousiainen

Olen Susi Nousiainen, kirjoittaja ja kai jonkinlainen LGBT+ -aktivisti. Päädyin kalenteriin mukaan ns. kaverin kautta, eli saatuani tietää Jorma-tätin castaavan malleja pirautin hänelle suoraan. Puvuksi valikoitui Seiskarin puvun liivi ja paita. Todellisuudessa olen kotoisin Etelä-Karjalasta ja koen kuuluvuutta sekä sinne että isovanhempieni synnyinsijoille Kerimäelle. Idän metsät ja järvet ovat se maisema, jota ajatellessa tunnen olevani kotona.

Monet sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kadottavat turvallisen kodin tunteen siellä mistä tulevat, ja muuttavat suurempaan kaupunkiin helpomman ilmapiirin perässä. Haluaisin rohkaista joitain heistä ottamaan omistajuutta juuriinsa perinteiden tutkiskelun kautta. On mahdollista sekä olla oma itsensä sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteen, että pitää juurensa osana omaa itseään: ei tarvitse valita jompaa kumpaa. Rohkeutta on rakentaa juuristaan turvaa tavalla, joka ei sulje toisia pois.

Tässä kuvassa olen ensimmäistä kertaa esillä kameran edessä “virallisessa miehen asussa”. Olen saanut juridisen sukupuolenkorjaukseni läpi pari kuukautta ennen kuvan ottoa, ja takana on pari aikamoisen myllytyksen vuotta. Kuva on ajalta, jolloin olen alkanut vihdoin kokea itseni pysyvästi vapaaksi, itselleni rakkaaksi ja sellaiseksi mitä haluan katsoa peilistä joka aamu. Olen alkanut ensimmäistä kertaa tajuta, että olen tärkeä itselleni. Tähän syksyyn tiivistyy paljon toivoa alkaneesta uudesta aikakaudesta elämässäni.

Itse kuvaustilanne oli loistavan spontaani. Rennossa tunnelmassa en muistanut stressata omaa kehoani tai olemustani, vaan saimme aikaan reippaan flown. Oli syksyn viimeisiä viikkoja jolloin puut vielä hehkuivat punaisina.

Susi syksyn kauniissa väreissä.

Lapsiperheellisenä ja ruuhkavuosia elävänä miehenä olen miettinyt paljon omaa tapaani muuttaa maailmaa. Kaikkea ei aina jaksa. Kuitenkin olen useammin kuin kerran huomannut miten suurta rohkeutta voi aivan tavallisessa kohtaamisessa, jossa päättää luottaa toiseen ihmiseen. Transmiehenä jännittää sosiaalisia tilanteita aivan jäätävässä mittakaavassa. Sitä antaa toisille ihmisille oikeuden jotenkin hyväksyä (tai olla hyväksymättä) itseä, vaikka eihän nyt kenelläkään ole sellaista valtaa toisen yli. Tai eikö ihmisten välisen hyväksynnän pitäisi olla itsestäänselvyys. Ajattelen, että on valtavaa rohkeutta ensin itse päättää hyväksyä itsensä ja lisäksi luottaa myös toisten ihmisten haluun kohdata sinut omana itsenäsi.

Jorma-täti

Kalenteria aloittaessa tahdoin ottaa käsittelyyn naisen ja miehen roolitukset. Kansallispuvuissa roolit korostetaan tunnistettavilla elementeillä, mutta emme elä onneksi enää aikaa, jolloin sukupuoliroolit olisivat määriteltävissä mustavalkoisesti. Meillä on mahdollisuus määritellä itse itsemme, sukupuolemme tai seksuaalisuutemme. Näin hienostihan tämä ei tosin aina ympäristön paineessa toimi, aina löytyy niitä, jotka tulevat omatoimisesti määrittelemään sinut ulkopuolisena. Jos et mahdu totuttuun muotiin, voit pahimmillaan saada päällesi vihaa tai väkivallan pelkoa. Tai jopa sitä väkivaltaa.

Kansallispuvussa on meneillään positiivinen murros pukujen käytön osalta ja voimme ottaa huomioon myös sukupuolinormien tarkastelun käyttäessämme itse pukuja vaikkapa TMP-hengessä (#tuunaamunperinne). Kerron tähän väliin sukupuolinormien olemassaolosta lempinimeni, Jorman, käytön osalta. Minua on kutsuttu Jormaksi jo ala-asteelta ja se on siis ollut minulle normaali kutsumanimi lapsesta saakka. Tämä ei monelle käy ja osa kieltäytyy kutsumasta naista lempinimellä Jorma. Vaikka ulkoisesti olen useasti naisellinen ja korostan feminiinisyyttä, on Jorma-nimen käytöstä tullut itselleni väylä tarkastella ulkopuolisia streotypioita kuinka naisen tai miehen ns. kuuluisi käyttäytyä ja näyttäytyä. Nämähän on aina ulkopuolelta määrättyjä ja opittuja tapoja, joihin kuuluisi sopeutua. Normit, pah. Eihän kukaan loukkaa ketään verisesti erottumalla normeista ja loukkaamisena se silti saatetaan kokea. Loukkaavampaa oikeasti on määritellä toinen omien mieltymyksien mukaan, eikö? Kyllä jokainen saa ihan itse määrittää itsensä ja indentiteetitkin saavat elää. Kuten kansallispuvutkin saavat elää ajan kanssa eteenpäin käsi kädessä.