Mallina Tiina Salonen

Kesällä kuvasimme kansallispukuharrastaja Tiina Salosen Seurasaaressa. Tiina on ammatiltaan suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on harrastanut kansallispukuja aktiivisesti vuodesta 2017. Harrastuksikseen hän laskee myös baletin ja joogan. Tiina on kansallispukuyhdistys Raidan hallituksen jäsen.

Tiina Salonen

Mitä minulle tarkoittaa liikkua rohkeasti kansallispuvussa?

Olin saamaisillani ylioppilaslahjaksi Lavansaaren kansallispuvun vuonna 1988. Paidan, eli yliset, hameen, eli ympärikön ja vironvyöt äitini teki valmiiksi. Aliset leikattiin, mutta niiden ompelu jäi muun elämän jalkoihin. Ylispaidan pitsitkin saatiin äidin ystävän nypläämänä.

Lähdin opiskelemaan, tapasin mieheni, joka suhtautui ja suhtautuu edelleen varauksella kansallispukuihin. Jätin sitten kansallispuvun täydentämisen ja puku jäi kaappiin lähes 30 vuodeksi. Intohimoinen pukuharrastaja ja perinteen tuunaaja minusta kuoriutui vuonna 2017. Näin elämäni ekat tuunaamunperinne -pukukokonaisuudet, halusin kansallispuvun Suomi100 -itsenäisyysjuhlaan joten hain pukuni äidin vaatehuoneesta ja aloin selvittää, mitä kaapissa kutistuneille puvuille tehdään. Facebookin Kansallispukuryhmästä löytyi paljon avuliaita ihmisiä ja sain lähes täydellisen puvun ylleni ensin Espoon Pursiseuran 50-vuotisjuhlaan, jossa olin pitämässä puolisoni rouvana tervehdyspuheen. Pidin puheen kansallispuvussa, joka oli osaltaan hyvinkin rohkeaa, jos ottaa huomioon mieheni varauksellisen suhtautumisen kansallispukuun. Seuraavaksi olikin sitten vuorossa koulussa järjestetty Suomi100 -itsenäisyysjuhla, jossa lisäkseni moni muukin opettaja oli kansallispuvussa. Olin tänä kesänä luennoimassa ruotsiksi #fixatillmintradition eli #tuunaamunperinne -pukeutumisesta. Esitys oli alkuperäisestä sisätiloissa dia-esityksestä poiketen ulkolavalla ja improvisoiden esittelin pukuja riisuen ja pukien lavalla. Kerroin puvuista ruotsiksi ja äänestytin yleisöllä, mikä kokonaisuus voisi olla heille sopiva.

Rohkeasti kansallispuvussa Roadshow`ssa aloitin mallikokeiluni hieman ennen viisikymppisiäni. Tampereen Kädentaidot -messuilla Roadshowssa esittelin päälläni kaksi Mari Varosen kokoelmaan kuuluvaa pukua. Tällä keikalla tutustuin moniin kansallispukuammattilaisiin ja intohimoisiin harrastajiin.

Tiina on kansallispukuharrastaja ja hän sukeltanut raitojen maailmaan vauhdilla.

Kansallispukuompelu on minulle identiteettityötä. Vanhemmat sukulaiset pilkkasivat värisilmääni (yhdistelin jo nuorena värejä ja kuoseja ennakkoluulottomasti) ja koin olevani ruma saamani palautteen perusteella. Kansanomainen pukeutuminen kuitenkin suosii riitasointuja ja jänniä yhdistelmiä. Pukukokonaisuuksien valmistamisen avulla olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Olen oppinut pyytämään apua. Olen oppinut odottamaan, että ehdin saada kunnolliset neuvot työn edistämiseen, enkä tekemään vain jollain tavalla valmista. Arvostan kansallispukujen ompelun nollahukkaperiaatetta. Kansanomainen kaavoitus suosii arvokkaiden kankaiden jäännöksetöntä hyödyntämistä. Lisäksi olen oppinut ottamaan kuvia itsestäni ja luomistani #tuunaamunperinne -kokonaisuuksista. Näen kuvista vahvan ja huumorintajuisen naisen.

Kuvaukset lämpimänä kesäpäivänä Seurasaaressa.

Kalenterikuvan kuvauspaikaksi valitsin Seurasaaren. Olen nuoresta asti rakastanut sen rantoja ja olen viettänyt paljon aikaa kalliolla merelle tuijotellen. Kuvauksiin valmistautuminen alkoi monta päivää ennen h-hetkeä. Paidan nyytinki piti ommella kiinni ennen paidan silittämistä. Aliset, huntu ja esiliina oli siistittävä. Aluksi minulla oli vahva visio siitä, että kuvattaisiin Botticellin Venus-maalauksen kaltainen kuva, jossa kansallispuvun hame on simpukka, jaloissani olisi balettitossut ja päällä vain aliset. Idea muokkautui kuvausten edetessä. Lopputulemana kahlaan meressä, balettitossuja en raaskinut kastella. Kuvassa olen alusvaatteissa. Kansallispuvun alusvaatteet ovat varsin peittäviä, mutta silti aika moni on tuskitellut turhaan kansallispuvun villahameen leveiden helmojen mahtumista esimerkiksi ratin ja penkin väliin. Ilmastoimattomalla autolla olen reissanut kesäisin kansallispukutapahtumiin alusvaatteisillani. Tämä alushamematkailu on ollut jonkinlainen edelläkävijän teko. Tosin esiäidit ymmärtääkseni tekivät hommia pellolla pellava-alushameissaan, joten mitään uutta en ole tässä keksinyt.

Ilahduin kutsusta päästä kalenterimalliksi ja Jyväskylän kesän lavalla tutustuin jälleen uusiin ja uudella tavalla kansallispukuun suhtautuviin ihmisiin. Tämä on ollut hieno matka. Jorma-täti varmaan opettaa minut pyllyttämään uskottavasti performanssiensa mukaisesti. Wandan kanssa meillä on aika sama saapasvärimaku. Ehkäpä minäkin uskallan joku päivä leikitellä kansallispuvun ja pitkien saappaiden yhdistelmällä.

Kävimme Jyväskylän Kesän katuohjelmassa. Menossa catwalk jossa Tiina juuri esittelee Lavansaaren pukuaan. Kuva Helena Vepsäläinen.

Jorma-täti

Jotta kalenterin mallit eivät nivoutuisi ainoastaan kansallispuvuista tietämättömiin niin kyselin Mari Varoselta sekä Raita ry:n hallituksen jäseniltä mahdollisia malleiksi kansallispukuharrastajia mukaan. Yksi ehdotuksista oli Tiina, yksi innokkaista kansallispukuaktiiveista. Tiina oli heti mukana ja ideoi omaa kuvaansa alusta alkaen. Huomasin itse suuren eron suhtautumisessa kansallispukuun kun mukana on pukuja harrastava henkilö. Yleinen varovaisuus on vallinnut pukujen käytössä malleilla, jotka ovat saaneet puvun ensi kertaa päälleen. Tämä on tietysti hyvin ymmärrettävää ja tietysti hyväkin asia. Varovaisuudessa on osaltaan kysymys kunnioituksesta ja tiedostamisessa kun tiedot uupuvat. Kalenteriprojektin yksi tarkoituksista onkin tietoisuuden lisääminen kansallispukujen käytöstä. Tietty varovaisuus on hyvästä, mutta liiallinen varovaisuus jättää kansallispuvut katukuvasta helposti pois.

Tiina puhui ”kansallispukua” kuten kuvaajamme Sampan kanssa asian mainitsemme. Sanastoa, termejä ja asioita tippui tiheään tahtiin kuvausten aikana. Termejä, jotka alkavat tulla kansallispuvuista innostuneille pian tutuiksi, mutta jotka voivat olla täyttä utopiaa niille, jotka eivät ole olleet pukujen kanssa tekemisissä. Olisikin varmasti paikallaan blogiteksti sanastosta jotta lukijat pääsevät mukaan. Erityisen mielenkiintoista on se, mikä koetaan rohkeana juuri kansallispukujen osalta. Asiat, jotka voivat alkuun kuulostaa hyvinkin vähäpätöisiltä, eivät sitä välttämättä ole. Kuten juuri Tiinan kuvauksissa alusvaateasia.

Tiinan oma valinta meikittömyydestä oli mielestäni rohkea valinta kuvaan, sillä helposti miellämme kuvaukseen aina liitettävän kuvausmeikin jonka kuuluu näkyä ja isosti. Mielikuvat, muiden odotukset, stereotypiat hiidenkirnuun ja ole mitä olet!