Mallina Tytti Shemeikka

Tytti valikoitui kalenteriin, sillä hän, jos joku on rohkea itseään ja olemassaoloaan anteeksipyytelemätön ihminen. Tytti on kehopositiivisuuden puolestapuhuja vlogissaan Vatsamielenosoitus ja häntä voi nähdä myös burleskilavoilla. Tytille valikoitui pohdinnan seurauksena kuvauspaikaksi ravintola, sillä kuvaushetkellä Tytti oli raskaana ja mietimme, kuinka rohkeaa on mennä tuopposelle (ja kyllä, se on alkoholiton) kansallispuvussa.

Tytti Shemeikka

Olen Tytti Shemeikka, läskiaktivisti ja kehopositiivisuustubettaja Helsingistä. Oli todella siistiä olla mukana Rohkeasti kansallispuvussa -projektissa! Rohkeus ja ennakkoasenteiden rikkominen ovat vahvasti läsnä arjessani läskiaktivistinia, joten tähän projektiin lähtemistä ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Mielestäni käytämme aivan liikaa aikaa sen pohtimiseen, mitä muut meistä ajattelevat. Pidänkin siis normista poikkeamista rohkeutena.

Kuvaukset eivät minua juurikaan jännittäneet, mutta puvun löytäminen sen sijaan oli mielen päällä. Koska olen tottunut siihen, että normivaatekaupastakaan en löydä keholleni sopivia vaatteita, totesin ensimmäisenä pukusovituksessa että mikä vaan kolttu käy, kunhan se mahtuu ylleni. Yllätyin siitä, kuinka helposti sopiva vaate sitten löytyikin, ja oli vielä ensimmäinen, jota kokeilin. Karua ajatella, että yllätyn siitä, että minulle löytyy sopiva vaate…Sain puvukseni Helsingin seudun puvun, joka tuntui päälläni luontevalta. Vaikka sukujuureni ovat Karjalassa, olen 100% helsinkiläistynyt, suorastaan stadilaistunut. Koen, että Helsinki on ainoa paikka Suomessa, jossa kaltaisellani aktivistilla ja oman tien kulkijalla on tarpeeksi tilaa elää ja hengittää.

Puku Tytille löytyi Helenan avustuksella Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n puvustosta.

Kuvasimme kalenterikuvani töölöläiskuppilassa nimeltä Töölön Sävel. Helsinkiläiseen tyyliin saimme olla rauhassa, ja ainakaan minä en kokenut, että kukaan olisi tuijotellut tai katsellut kieroon. Kaljaakin sain juoda ihan rauhassa, vaikka joissain yhteyksissä raskausvatsani (tai oikeastaan se kalja) olisi varmasti saanut pahekusuvia katseita osakseen. Kuvallani halusin ilmentää rohkeutta myös äitimyytin rikkomisen muodossa – vaikka olen raskaana, on minun OK juoda kaljaa kuppilassa kansallispuvussa. Saakeli. Ja minun ei tarvitse mahtua pullantuoksuisen äidin muottiin, voin toteuttaa äitiyttä täysin omalla tavallani ja tyylilläni.

Toivottavasti kuva saa jonkun sitä katsovan ajattelemaan, että hitto, minäkin voin tehdä juuri sitä mitä haluan, lupaa kysymättä ja anteeksi pyytelemättä. Vaikka kuinka ympäröivä yhteiskunta yrittäisi toitottaa, että noin ei voi tehdä eikä etenkään tuon kokoisena. Lihava voi olla äiti. Ja äiti voi käydä baarissa.

Jorma-täti

Tytin kuvasta tulee mieleen keskustelu, jonka kävin kesällä erään naisen kanssa. Kerroin tekeillä olevasta kalenterista ja sen teemasta. Hän intoutui kertomaan tarinan noin 20 vuoden takaa kokemuksestaan kansallispuvussa. Hän oli raskaana, osallistumassa kansallispukutapahtumaan ja asiaankuuluvasti kansallispuvussa. Kansallispukuun pukeutumista kuulemma paheksuttiin kovasti, eihän raskaana ollessa kuulu pukeutua kansallispukuun. Hän mainitsi, että tapahtuma jätti jopa inhon kansallispukua kohtaan ja piti ideastamme tuoda kansallispukua esiin.

Omaan korvaani tarina kuulosti mahdottomalta, mutta totta se on. Paheksuntaa saamme edelleen monesta asiasta ja loukkaantumisen sekä sijaisloukkaantumisen ilmapiiri on pelottavan vahva. Luulisi, että kansallispuvussa raskaana ollessa ei saisi enää kieltämistä osakseen, mutta varmasti jokainen tunnistaa asioita joita ”ei saisi tehdä”.

Voisimmeko luottaa enemmän siihen, ettei enemmistö väestä halua tahallaan ketään loukata? Kenen puolesta oikeastaan loukkaannumme jos neuvomme toisia miten olla ”oikein” tai pahastumme esimerkiksi toisen ulkonäöstä? Ja Tytin vlogin kommentteja seuratessa mietin nettikiusaamista ja vihaa. Menisikö ihminen oikeasti sanomaan naamatusten samaa mitä kirjoittaa vihoissaan anonyymina internetissä?

Olen itse huvittunut tämän kalenterin ohella siitä, kuinka monesti olen saanutkaan kuulla kysymyksen: ”No mikä tässä nyt on rohkeaa?”. Äkkiseltään vilkaistuna mikään ei olekaan päälleliimatun rohkeaa ja olemmehan nähneet jo kaikkea. Mutta jos tarkastelemme pinnan alle, on moni joutunut taistelemaan olemassaolostaan omana itsenään. Tunnistamme paineen ulkopuolelta. Saamme tahtomattamme neuvoja ja sääntöjä mitkä ovat osaltaan hyvinkin vanhakantaisia. Ja näitä koemme erityisesti silloin, kun emme sopeudu ulkopuolelta sovitettuun muottiin. Ja juuri tästä on kyse, ollakin rohkeasti ja oikeasti oma itsensä sietäen painetta.