Mallina Wanda O Rly

Aloitimme ensimmäiset kuvaukset helmikuussa Wanda O Rlyn kanssa. Kalenterin kuvaajana toimii Samppa Erkkilä, FOVPhotography ja ohjaajana sekä avustajana Jorma-täti. Pyrimme antamaan paljon tilaa ja valtaa kuvan suhteen mallille, jotta rohkeus saa tulla omin ehdoin esiin. Samalla olemme käyneet keskustelua yhdessä projektista. Wanda omaksui nopeasti idean ja vaikka kansallispuku oli hänelle suhteellisen uusi tuttavuus, ei se ollut esteenä rohkeuden esittämiselle.

Wanda O Rly on tiede- ja ympäristöviestintää viihteellistävä drag-taiteilija. Wandan humoristinen, sukupuolirooleilla ja viettelyksellä leikittelevä drag-taide haastaa katsojaa ja käyttää näitä tehokeinoja tieteen ja ympäristönsuojelun kansantajuistamiseen. Wanda rakastaa saappaita ja flirttiä, eikä pelkää näyttää tätä. Hän uskoo, että ihminen on moniulotteinen olento eikä oman sisimmän avoin näyttäminen ole pois henkilön pätevyydestä tai uskottavuudesta. Päinvastoin – aitous, rehellisyys ja läsnäolo tekevät aina syvän vaikutuksen.

Kepeästi kävi poseeraaminen tuulisella helmikuisen järven jäällä. Kuvauksien välissä Jorma-täti toki huolehti Wandan lämmittelystä.

Wanda O Rly

”Kalenteriin osallistuminen on minulle merkittävä mahdollisuus sekä haaste. Projektiin ryhtyessäni minulla oli henkilökohtaisesti etäinen suhde kansallispukuihin, mutta tiesin, että kyseessä on monelle muulle erittäin tärkeä puku. Ilmiönä tämä kiehtoi minua, sillä itse olen fetisisti ja minulle mm. saappaat ovat henkilökohtaisesti erittäin merkittävä vaate. Olen siis kiinnostunut erinäisiin asioihin – tässä tapauksessa vaatteisiin – liittämistämme symbolisista ja esteettisistä merkityksistä ja näiden merkitysten herättämistä tunteista ja tuntemuksista.

Merkitysten tulkinnat ja niistä seuraavat tunteet ovat aina subjektiivisia eli kokijasta riippuvaisia. Kansallispuku on tässä mielessä erityinen artefakti, sillä siihen koodatut merkitykset kansallisesta identiteetistä ja perinteestä ovat poikkeuksellisen yleisesti tunnustettuja ja siten monesti todeksi oletettuja. Minä puolestani olen aina kokenut perinteet mielivaltaisina, ahtaina ja jopa ahdistavina. 

Rohkeasti kansallispuvussa -kalenteri on jo itsessään kansallispuvun dekonstruktio, jossa pukuun löydetään yhtä monta näkökulmaa kuin malliakin. Omalla kohdallani otin tämän tilaisuutena löytää rohkeutta purkaa osiin myös itseni, tyylini, ajatukseni ja ennakkoasenteeni. Pyrin rakentamaan omista ja kansallispuvun paloista eheän kokonaisuuden, joka vastakkainasettelun sijasta rakentaa siltaa itseni ja vierastamani perinteen välille.

Wanda O Rly. Kuva Ilkka Haurinen

Projekti liittyy enemmän itseni löytämiseen ja rohkeuden määrittelemiseen, kuin tiede- ja ympäristöasiaan, mutta kestävä elämäntapa liittyy kansallispukuihin kuitenkin kiinteästi, sillä pukujen kankaat ja materiaalit ovat ensiluokkaisia ja kestävät sukupolvelta toiselle. Puvut ommellaan nollahukkaperiaatteella (kansanomainen kaavoitus) ja sama puku käy niin juhlaan kuin arkeen kun vaan uskaltaa sitä käyttää.”

Jorma-täti

”Wandan valinta kalenteriin oli helppoa. Suomi on onneksi täynnä rohkeita ja omaperäisiä ihmisiä ja Wanda on yksi niistä ihastuttavimmista hahmoista. Intensiivinen katse kertoo jokaiselle hänen antaumuksellisesta intohimostaan vahvaan feminiiniseen puoleen ja sen esiintuomiseen.

Ennen kuvaspaikalle menoa pistäydyimme Mari Varosen luona sovittamassa pukuja mikä kuvaan valittaisiin. Wandan toiveena oli, mikäpä muukaan kuin naisen puku ja punaista mielellään mukana. Intohimon ja vahvuuden väri, selkeä jatkumo sisäiseen maailmaan. Wanda päätyi sovittamisessa Ilmajoen puvun osiin. Punaiset saappaat olivat Wandan omasta kenkähyllystä.

Pukuja soviteltaessa ei voinut kuin ihailla vierestä ihmisessä heräävää pilkettä, ei vain silmäkulmassa vaan koko olemuksessa. Kaikkihan sen tiedämme, laittautuneena saat katseita ja tottakai katsoa saa, ja ihailla. Kuvauksissa valo osoitti välillä aivan eri suuntaan kun pysähdyin seuraamaan Wandan silmien flirttiä kameralle.

Olimme hyvin tyytyväisiä lopputulokseen ja tärkeintä tietysti oli mallin kokemus kuvauksista. Saiko itseään ilmentää tarpeeksi omaehtoisesti. Wandan puheista ymmärsimme kyllä, että hän nautti olostaan ja kuvauksista. En muista sanasta sanaan kuinka hän asian ilmaisi, mutta lause meni jotakuinkin näin: ”Oli ihanan helppoa ja vaivatonta, sai olla kuin on”. No, mikäpä sen tärkeämpää, meille jokaiselle.

Omalta kohdaltani olen saanut koko projektin osalta ajatuksesta kiinni siinä, että on rohkeaa antaa todella toisen olla mitä on, siihen puuttumatta ja arvostelematta. Eli tämän projektin osalta en puutukaan liikaa ohjaamalla ja sanelemalla kuvaa vain mieleisekseni. Silloin ihminen saa kukoistaa, eikä tarvitse painua piiloon muiden katseilta tai mielipiteiltä.

Seuraavaksi otamme esittelyyn Lady Cuben ja näytämme myös Sampan ottamia kuvia. Jätetään kuitenkin vähän kiusoittelun varaan, eli vain yksityiskohtia seuraavien mallien valmiista kuvista. Eihän kellään ole enää jännityksen kutkutusta sielussaan jos koko kalenteri näytetään nettiteitse. Kaikki kuvat saat sitten seinällesi ensi vuoden kalenterin muodossa, vielä elokuun ajan ennakkohinta 16,90e + postitus. Nice nice beibe!